Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Tanssiteos Rauha

Kuva
Olen tehnyt maisteriopintojen ohella viimeiset 1,5 vuotta  online-markkinointia  sisällöntuottajan roolissa, joten omat projektit ja tekstit ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle. Tänä syksynä tuli tehtyä kuitenkin valmiiksi kesällä 2016 ensiaskeleensa ottanut tanssiteos  Rauha – lottatytön tarina palavasta maasta .  Toimin teoksessa käsikirjoittajana, tuottajana ja markkinointivastaavana. Saimme toteutukseen tämän vuoden helmikuussa Suomen kulttuurirahastolta 22 000 euron suuruisen apurahan, joten tuotannon rattaat laitettiin pyörimään vauhdilla. Yli 20-henkisen työryhmän voimin tehty  Rauha sai ensiesityksensä Oulussa 15. –16.8. Kaksi kantaesitystä keräsivät yhteensä 500 katsojaa. Uskomaton yleisöpalaute  sekä Kalevan kritiikon erinomainen arvio kertovat yksimielisyydessään paitsi tanssijoiden ja live ensemblen upeista esiintymissuorituksista myös siitä, että tarina sävellyksineen ja koreografioineen osui ja upposi yleisöön – johonkin syvällä piilevään hermoon. Siitä kielivät