Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Pakina: The Road to Hell is Paved with Good Intensions

Opiskelen Oulun yliopistossa suomen kieltä, ja eräällä kirjoittamisen kurssilla meidän piti toimittaa yksi numero suomen kielen oppiaineen Täppä-lehteä. Jokainen sai kirjoittaa oman juttunsa haluamallaan tekstilajilla - ainoa ehtoa oli, että tekstin piti liittyä jotenkin lehden teemaan "tie". Itse kirjoitin pakinan aiheella "Tie helvettiin on kivetty hyvin aikomuksin". Juttu ei ole erityisen asiapitoinen, mutta pääsin ainakin kirjoittamaan pilke silmäkulmassa tovin tauon jälkeen. Alla lehdessä julkaistu tekstini. The Road to Hell Is Paved with Good Intentions Sitä sanotaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Fraasi on yhtä puhkikulunut kuin Pikku-Matin auton rengas, mutta kuinka moni on lopulta pysähtynyt ajattelemaan, kuinka pirun hyvin se pitää paikkansa? Häviävän pieni määrä ihmisistä haluaa tieten tahtoen aiheuttaa pahaa. Suurin osa tarkoittaa hyvää. Kuitenkin moni sotku johtuu hyvistä aikeista. Muistan, kun pikkusiskollani oli tarhaiässä palav