Lyriikka

Pitempi pätkä on tullut kirjoiteltua nyt tekstejä kaupallisiin tarkoituksiin, joten kaipasin pientä irtiottoa asiakirjoittamisen maailmasta. Päädyin osallistumaan lyriikan kirjoittamisen kurssille avoimen yliopiston puolella. En ole pahemmin syventynyt runokirjallisuuden maailmaan enkä siten myöskään erityisen taidokas seppä säkeiden takomisessa, mutta kurssille osallistuminen oli hyvin vapauttavaa. Kurssilla oli useita erittäin lahjakkaita, lajin saloihin vihkiytyneitä taitureita, joten sinänsä kasassa oli hyvät ainekset alemmuuskompleksiin. Kurssin erinomainen toteutus ja sympaattinen ilmapiiri kuitenkin pumppasivat runosuoneen verta. Oman vajavaisuuden hyväksyminen oli myös merkittävässä roolissa. Siksi uskallan pari tuotosta julkaistakin.

Valtaosa kursseilla tehdyistä runoista oli pieniä harjoituksia, joilla pyrittiin vapauttamaan sanojen virtaa, mutta kotitehtävinä teimme myös harkitumpia ja pidempiä lyyrisiä pläjäyksiä. Omat runoni kaipaisivat ehdottomasti vielä työstöä, mutta koin kuitenkin onnistuneeni kohtalaisen hyvin kahden tekstin kanssa.

Ensimmäinen teksti syntyi tehtävänannosta, jossa meidän piti tuoda esille jonkin sellaisen (ihmisryhmän) ääni, jonka koemme tulevan harvoin muutoin kuulluksi. Kukin tulkitkoon, kenen ääntä seuraavassa hain.

Punaan huulet, pujottaudun mustaan

Puolikas mieli katsoo peilistä

Sydän turtuu mutta kupoli ei

Obsidiaani helma jää oven väliin

Sylissä juuriltaan kynsitty liljapuska

Taksi pyytää osoitetta

Kiljaisen           Hulluuden highway!

Melankolian rampista ylös kiitos, Turtumuksenkujan kautta pääsee oikaisemaan Maniantielle

Tuolla, portissa lukee Kaipaustenkartano.

Kuski kääntää pihaan ja kysyy leskeltä

Kuka tänään haudataan?

Hirtehisesti virnistän: Suru.

Toinen teksti on "uniruno", eli meidän piti tarkkailla jotakuta meille läheistä ihmistä hänen nukkuessaan ja kirjoittaa hänestä runo. Runo piti myös lukea runon kohteelle (hänen herättyään).

Univiidakon eläinkunta

Sinä siinä, sukkulatoukka

Avaruuteen jo singahtaneena

Koteloosi kääriytyneenä

Tyytyväinen tuhina

täyttää kammion nurkasta nurkkaan, aaltoillen

Kuin karhunpentu talviunilla

kunnes Viidakon Peto tulee

Puristen, leipoen

purrrrrurrrurrrurr hurrrurrrurrruuuu möh muh möh muh…

Karhunpentu murahtaa,

yrittää vähän ärjäistäkin

Mäyh

Ei vakuuta, lähinnä naurattaa

Petoakin.

Kulmat kurtussa

paketoit tuntokarvojen peittämät varpaasi tiukasti,

tiukemmin kuin vakuumiin

”Koitapa tästä läpi raatelukynsinesi!”

Peto kyllästyy ja kaivaa pesänsä toisaalle

Ylpeänä toukka möngertää uudelleen sukkulaansa

ja kiitää takaisin Kuu-ukon seuraksi.

Ilmavirta kieputtaa ja pyörittää

Tukastasi kasvaa töyhtöhyypän poikanen

Hymyilyttää

yHyVoi kun Peto nyt näkisi, tuon suupalan

Aaltoliike syvenee jälleen

Hyyppä keikkuu tuhinan tahdissa

Aamulla se on jo aikuisen mitoissa

Eikä sukkulatoukka tiedä sen olemassaolosta mitään.