Sumanismiin kolumni
Opiskelen ammattikorkean mediatuottamisen lisäksi Oulun yliopistossa suomen kieltä. Olin lukuvuoden syksy 2011-kevät 2012 läsnäolevana molemmissa kouluissa. Suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestöllä Sumalla on oma ainejärjestölehti nimeltä Sumanismi. Fuksivuoteni alussa julkaisin ensimmäisen juttuni Sumanismissa, kolumnihenkisen vuodatuksen fuksiudesta suomen kielen ja kirjallisuuden aineopiskelijana. Alla on linkki PDF-versioon sekä tekstiversio. Kolumni PDF-muodossa Vie sie, mie vikisen Muutaman viime viikon aikana on pientä hämmentynyttä fuksiopiskelijaa viety siinä määrin, ettei sitä ole paljoa muuta voinut kuin yrittää vähän vikistä matkassa. Voisi luulla, että kun aloittaa kolmannen kerran uusia opintoja korkeakoulussa, että siihenkin ruljanssiin olisi jo syntynyt jonkinlainen rutiini, mutta ei. Nimimerkillä saatoin unohtaa laittaa herätyskellon soimaan ensimmäisenä koulupäivänä, myöhästyä aloitusinfosta ja sielläkin huomata 20 minuutin istuskelun jälkeen, et...