Luova kirjoittaminen #2

Kuten aiemmassa julkaisussa kerroin, osallistuin viestinnän opintojeni aikana luovan kirjoittamisen kurssille. Kurssilla harjoiteltiin muun muassa eri näkökulmista kirjoittamista. Alla on pari tekstiä, jossa toisessa harjoiteltiin tilanteeseen nähden absurdilla tyylillä kirjoittamista ja toisessa havainnollistamista hajuaistin kautta.

Kuvaile suudelmaa niin kuin olisit urheilutoimittaja, joka selostaa esim. 100 metrin juoksua tai painiottelua.

Ja poika nojaa eteenpäin päättäväisesti aikeenaan moiskauttaa tyttöä. Tyttö epäröi ja ottaa jo askeleen taaksepäin, oijoijoi onko tässä jo peli menetetty. Ei, ei! Tyttö on jälleen kehissä ja hän astuu varmana eteenpäin pojan positiiviseksi yllätykseksi. Huulet lähestyvät toisiaan, ne ovat nyt suoralla törmäyskurssilla, toisiinsa osuminen näyttää suorastaan väistämättömältä. Ja kyllä, kyllä, he onnistuvat! Pojan suu osuu analyyttisen tarkasti keskelle tytön suuta jättäen siihen märän läntin. Pieniä amatöörimäisiä virheitä oli silti huomattavissa, esimerkiksi tuossa kun kasvot olivat jo viiden sentin päästä toisistaan. Siinä olisi jommankumman pitänyt ymmärtää kallistaa päätä, etteivät nenätkin törmää. Noh, tulipahan annettua suukko eskimolaisittainkin!

Kirjoita jostain juhlasta kertomus, jossa kuvailet erityisesti tuoksuja. 

Oli ilta kahdeksan. Astuin kartanon ovesta sisään eteisaulaan, jossa minua tervehti lämmin ilmapatsas. Juhlat olivat alkaneet muutamaa tuntia aiemmin. Jätin kylmälle pakkaselle tuoksuvan takkini narikkaan ja suuntasin kohti salia, josta kuului puheensorinaa. Salin ovella sieraimiini tulvahti hajujen kirjo.

Kiirehdin oikeanpuoleisella seinustalla olevan tarjoilupöydän luo, jossa minut huumasi mitä herkullisimpien ruokien tuoksut. Haistoin kirpeät sorbetit, marjaisat juustokakut ja suklaisen vanukkaan. Suorastaan maistoin jo kielelläni pääruoaksi tarkoitetun lapin ukon keiton ja tuoreen lämpimänä höyryävän rieskan. Makuja ja tuoksuja oli kuin loputtomiin, joten siirryin muutamien herkkujen jälkeen vieraiden pariin.

Ohitin pullean isomahaisen pankinjohtajan, jonka partaveden ja hien hajuiselle yhdistelmälle en voinut olla irvistämättä. Hänen seurassaan oli viehkeä ja solakka nuori nainen, jonka makean vaniljainen hajuvesi kruunasi koko komeuden, niinpä livistin paikalta. Pysähdyin paikallisen sanomalehden päätoimittajan luo, jonka kanssa vaihdoin viimeisimmät juorut kaupungin kermasta. En voinut olla salaa hymyilemättä, kun tunnistin häntä ympäröivän Hugo Bossin suosituimman miesten hajusteen tuoksun; en törmännyt saman päivän aikana ensimmäistä kertaa tuohon miehiseen aromiin.

Jatkoin matkaani, kunnes huomasin yhdessä nurkassa norkoilevan isäni. Lähdin harppomaan häntä kohden niin naisellisesti kuin vain kykenin. Kiitoksena kiirehtimisestäni sain melkein erään vieraan boolilasin sisällön puvulleni, kun törmäsin häneen jonkun vahingossa tönäistyä minua. Vieras nappasi minusta toisella kädellä kiinni, etten kaatuisi. Boolilasi loiskahti, mutta ei onneksi osunut mekolleni. Katsahdin vieraaseen ja kiitin häntä. Hänen vastatessa haistoin hänen hengityksensä makeuden. Vilkaisin boolia, jonka uskoin olevan syyllinen tähän. Se tuoksui makealle ja marjoille.

Lopulta saavutin isäni ja kapsahdin häneen kaulaansa. Haistoin hänessä metsän ja havut juhlapuvustaan huolimatta. Hänen seurassaan pysyttelin koko loppuillan.